Kesäkuunari – päivä 2

Tänään oli taas tosi kiva päivä. Heti aamulla pelasimme pingistä, sekä kerhon keksimä versiota pingiksestä, eli kuunaripingistä. Kuunaripingiksen erikoisuus on, että kaikki voi pelata samaan aikaan ja lyönnin jälkeen pitää kiertää pöydän toiselle puolelle. Roberto ja Daniel osoittautuivat hyvin taitaviksi tässä pelissä, ehkä koska he ovat olleet pitkään kerhon jaseniä! …

Lentävä sika -leffan musiikki nyt valmis

Ihmislehmän tekijät ovat nyt paneutuneet suunnittelemaan seuraavaa elokuvaansa. Elokuvan nimi on jo tiedossa – lentävä sika. Ja tunnarit on myös äänitetty kerhon bändistudiossa. Musiikit on tietysti säveltänyt ja itse asiassa myös äänittänyt Lentävä sika -leffan tärkeä taustatekijä Rodi. Tämä on siis ensimmäinen Kuunari Productionsin leffa johon tulee pääsäntöisesti kerhon äänittämää omaa musaa. …

Elokuvakerho

Elokuvakerho valmistavat joka toinen perjantai elokuvia, jotka sitten esitetään kerhon tärkeimmissä juhlissa. Lisäksi jotkut niistä ovat näytillä kerhon sivuilla. Toiminta sai alkunsa yli 10 vuotta sitten elokuvalla Mikrofilmi, josta tuli nopeasti mainetta niittänyt menestys. Tänä vuonna kerholaiset ovat jo ehtineet kuvata yhden, joka esitetään lähiaikoina, ja valmisteilla on perustukset seuraavaan, …

Bad Dreams 4 kuvattiin viime viikonloppuna

Kuuluisa trilogia Bad Dreams sai viikonloppuna jatko-osan. ‘Bad Dreams 4 – begins & ends’ poikkeaa aikaisemmista jaksoista siinä, että elokuvassa mennään tällä kertaa ajassa taaksepäin. Huhun mukaan tästä jaksosta on tulossa mitä todennäköisimmin koko hittisarjan joutsenlaulu, mikä on tietysti saanut fanit suunniltaan. Kuvaukset tehtiin tuttuun tapaan unelmaparatiisissa, Leppäsaarella siis. Siellä …