Kesäleiri 2016

Terve Kuunarin kipparit! Kuunarikerhon toiminnan huippukohta lähestyy! Niin kuin aiempina vuosina järjestämme kesäleiriä Heinolassa Malminharjun kurssikeskuksessa. Mukana on myös Alfa-Klubin kerholaiset sekä muutamaa apuohjaajaa, jotka tulevat ulkomailta auttamaan kesäleiriin järjestelyssä! Mitä: Kuunarikerhon kesäleiri Milloin: ma 18.- su 25.7. Ikä: 10-15 vuotiaat. 16 ja yli voivat tulla mukaan apuohjaajina. Hinta: 200 euroa (100 …

Kesäleiri 2015

Kevät on jo kovasssa vauhdissa, ja siksi haluamme muistuttaa Kuunarikerhon tulevista kesätapahtumista. Erityisesti koko vuoden kohokohta eli kesäleiri lähestyy. Samoin kuin viime vuonna kesäleirijärjestetään Malminharjussa virolaisen Alfa-Klubin kanssa. Mitä: Kuunarikerhon kesäleiri Milloin: ma 22.- su 28.6. Ikä: 10-15 vuotiaat. 16 ja yli voivat tulla mukaan apuohjaajina. Hinta: 200 euroa Mikäli tulee kysyttävää, voi minuun mielellään ottaa yhteyttä joko sähköpostitse …

Kesäkuunari – päivä 2

Tänään oli taas tosi kiva päivä. Heti aamulla pelasimme pingistä, sekä kerhon keksimä versiota pingiksestä, eli kuunaripingistä. Kuunaripingiksen erikoisuus on, että kaikki voi pelata samaan aikaan ja lyönnin jälkeen pitää kiertää pöydän toiselle puolelle. Roberto ja Daniel osoittautuivat hyvin taitaviksi tässä pelissä, ehkä koska he ovat olleet pitkään kerhon jaseniä! …

Kesäkuunari – eka päivä

Aloitimme päivän jalkapallolla ja elokuvan katsomisella (Kronos).  Elokuva oli aivan mahtava! Ryhdyimme toimeen ja aloitimme Kronos 2 elokuvan tekemisen. Kuvasimme paljon sitä ja otokset onnistuivat hyvin. Sen jälkeen pelasimme murhaajaa, osa Warhammeria, mutta Warhammeria pelanneet tulivat pelaamaan meidän kanssa murhaajaa vähän ajan kuluttua. Nälkä alkoi jo vatsanpohjaa painaa, joten söimme …

Kesäleiri 2013

Kuunarin koko vuosi huipentuu Malminharjussa järjestettävään legendaariseen kesäleiriin 25.6.-1.7. Kesäleirin hinta on 250 euroa ja se sisältää kaikki kulut. Kannustamme teitä kertomaan leiristä myös lapsienne ystäville/ystävienne lapsille, jos leiri kiinnostaisi heitä.   Leiri järjestetään yhdessä tallinnalaisten alfaklubilaisten kanssa, jatkaen viime kesän hauskaksi osoittautunutta mallia. Kielierot otetaan huomioon toiminnassa, joka järjestetään …