6-luokkalaisten bändiharjoitukset

Viime kuukaudet kerhon kuudesluokkalaisten bändi on treenannut ahkerasti viikoittain saadakseen aikaan bändin jäsenten hyvää yhteistyötä. Erkki, Vertti, Leo ja Tommi ovat tehneet kovaa ja laadukasta työtä. Se nähtiin hyvin viime joulujuhlan loistavassa esiintymisessä, jossa bändi soitti oman version kappaleesta Knockin’ on Heaven’s door. Nyt bänditoiminta on jo siirtynyt uusiin tiloihin Tavaststjernankadulle, …

Homies in the town kuvaukset

Viime syksynä valmistauduttiin kerhon bändin Homies in the Townin ensimmäisen CD:n julkaisemiseen. Siihen tarkoitukseen käytiin kasiluokkalaisten kanssa ottamassa kuvia, joista osa päätyi myöhemmin CD:n kansille. Kuvauksissa oli mukana bassisti-rumpali Emil, bassisti-pianisti Rodi, kitaristi-laulaja Lauri ja manageri Otto.        

Kuunariuutiset tammi-helmikuu

Ups, meinasi unohtua viime kuunariuutisten julkaiseminen blogiin… Tässä siis pdf formatissa. Sieltä löytyy myös tammi-helmikuun teema: ystävyys. Herra Havi edelleen jatkaa viisaiden neuvojen linjallaan…Ystävyys on tärkeä aina. Vuoden alussa voimme miettiä miten voimme olla parempia ystäviemme ystäviä. Tammi- helmikuun teema on siis ystävyys. Herra Havi suosittelee miettimään erityisesti: Olenko uskollinen …

Perhekeilailu käytiin jälleen

Viime sunnuntain 11.2. pidettiin jälleen perhekeilailut tutussa Talin kailahallissa. Paikalla oli tällä kertaa viiden perheen edustajia, sekä tietysti kerhon ohjaajat. Radalla 1 Patu näytti erittäin edistyksellistä keilailutekniikkaa, sellaista, mitä ei ole ennen tavattu. Vieressä keilasivat Jaakko perheineen. Jaakon alkuerä ei ollut kovin hyvä, toinen taas oli loistava ja se takasi …

Perhekeilailut tulossa

Tämän lukukauden perinteinen perhekeilailu pidetään ensi viikon viikonloppuna, sunnuntaina 11.2. Talin keilahallissa (eikä siis su 4.2.). Kellonaika ilmoitetaan aivan pian, tästä ilmoittelemme myös suoraan puhelimitse! Tervetuloa kaikki perheet. Muistakaa: mitä enemmän perheenjäseniä, sitä enemmän mahdollisuuksia viedä voitto!

Juhlallinen illallinen 8-luokkalaisille

Perinteen mukaan, sunnuntaina 5.1. iltapäivällä järjestetään kerhon tiloissa (Fredalla)kasiluokkalaisille tarkoitettu juhlallinen illallinen. Paikalle on siis tultavat mahdollisimman siististi puettuna. Kravatit, pikkutakit, tummat puvut yms. ovat lämpimästi tervetulleita! Kutsut ovat muutama päivä sitten lähteneet asianomaisille. Hyvää Loppiaista! PS: Loppiaisena vietämme idän tietäjien saapumista Jeesusta kumartamaan. Joissakin maissa annetaan perinteisesti joululahjat Loppiaisen …