Kesäkuunarin aarteen metsästys

Timo, Bill ja Markus nopeimpia – Niklas, Viktor, Samu ja Jonttu ottivat kiinni neuvokkuudellaan Lisäksi: Pelastus Turun Albiinoäyriäisille? Tänään (torstaina 11.6.) Kuunarikerhon aarrepaljous hupeni Kesäkuunarin poikien ponnistelujen seurauksena.

Kaksi kilpailevaa joukkuetta veivät kaksi aarrepussia mukanaan taisteltuaan ansiokkaasti niiden edestä: sankareidemme piti löytää tiensä ensimmäisenä aarteen luo todistaen matkan varrella kestävyydestään, kekseliäisyydestään ja taidoistaan.

Kilpailijoiden piti esimerkiksi löytää maastosta vastapareja vihjeille, pyytää tuntemattomalta apua partavaahdon (lautasellisen) levittämisessä kasvoille, keksiä ratkaisu shakkiarvoitukseen, juosta ja ryömiä esteradan läpi sekä kerätä merkittävä (yli 15 per joukkue) määrä sitovia allekirjoituksia Turun rannikon Albiinoäyriäisten pelastamisadressiin. Nopeiten tehtävistä selvisi Timon, Billin ja Markuksen joukkue, joka sai suuren karkkiaarteen tunnustuspalkintona tilannetta tarkkailleille Kuunarikerhon aarteenvartijoilta. Niklaksen, Viktorin, Samun ja Jontun joukkue suoriutui kuitenkin myös laadullisesti niin mallikkaasti koitoksista, että hekin saivat vaivan palkaksi aarrepussin, vaikkakin vähäisemmän kuin voittajat.

Lopulta aurinko hymyili lämpimästi kaikille aarrejahdin osallistujille heidän nauttiessa hyvin ansaitun lounaan. Ainoastaan Albiinoäyriäisten kohtalo on edelleen epäselvä… Katso kuvat kuvagaleriassa…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.