Jalkapalloa Oulussa

Syyskuun ensimmäisenä päivänä pidettiin tämän lukukauden Ouluväen avajaiset. Tänä lukukautena kokoonnumme Igancion ja kavereittensa kanssa lähinnä jalkapallon merkeissä. Avajaisissa pelattiin sekä Koskelan koulun liikuntasalissa että ulkona puistossa. Mukana oli runsaasti futaajia, mikä on aina vain hyvä asia! Tavoitteena siis kokoontua kaksi kertaa kuukaudessa.

Baja Champ

Syyslukukaudella kerholaiset ryhtyvät kolmannen kauko-ohjattavan auton rakentamiseen. Eilen käytiin valitsemassa Hobby Pointissa. Saatiin samalla tietää tulevista viritysmahdollisuuksista ensi vuotta ajatellen (isompi moottori, parempi nopudensäädin jne.). Kuunari Champpi!

Mäkihyppylegenda Mufasa menettämässä johtoasemaa?

Eilen nähtiin kuunarikerhossa kenties mäkihyppylegenda Mufasan kautta aikojen kestäneen ylivoiman loppuminen. Kohta pidettävien MM-kisojen vapaissa harjoituksissa yksi mies ylsi nimittäin yli muiden. Miehen nimi on kuin onkin Bobafume. Hänestä on siis tullut vakava uhka Mufasalle, toisin kuin Bisnukista, joka ajoittain hyppäsi loistavasti, ajoittain taas heitti bisnukit. Vuoden urheilutapahtuma indoor mäkihypyn MM-kisat …

The Shaw Show

Homies in the Town on kaikille tuttu kerhon oma yhtye, jonka ensimmäinen CD saatiin juuri ennen kesää valmiiksi ja jota aletaan aivan pian myydä. Homies in the Town -yhtyeen rumpali Emil Shaw Jr. esittää tässä rummutustaitonsa suuren yleisön edessä. Tätä ainestoa ei ole aiemmin julkaistu, joten kannattaa tsekata! Emil Shaw Jr. video (12 MB)

Thrasher lennossa

Viime viikonloppuna käytiin jälleen kerran ajamassa autoja kerhon asfalttipihalla, joka joidenkuiden mielestä soveltuu hyvin tarkoitukseen. Pihalta löysimme ihan hyvät välineet hyppyrin rakentamiseksi (sohvan puurunko + kartongit yms.). Alku oli pieni pettymys, sillä isompi monster trukki ei oikein saatu kulkemaan huippunopeudella, minkä lisäksi havaitsimme yhden akun olevan viallinen. Niinpä niin, pienen …

Newsflash 3

Messilän retket ovat pian tulossa… jos vain lunta tulee ajoissa! Kyllä sitä riittää, pahimmassa tapauksessa lumitykkien avustuksella. Messilän lasketteluretket pidetään tammi-helmikuussa, tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan pian.