![]()
Aloittellisuus, luovuus, itsetunto, optimismi, vastuu, joukkuehenki…
Ne ovat oleellisia arvoja nuorison henkilökohtaisen ja ammattillisen kehityksen kannalta, ja myös yhteiskuntamme edistyksen ja kehityksen kannalta.
![]()
Leader25 -ohjelman idea on kehittää 25 johtajuuden perustavaa ominaisuutta, jotka täsmentyvät 100:n henkilökohtaisen peruskyvyn harjoittamisen kautta.
Päämäärä on saada ominaisuuksia ja tietoja, jotka auttaisivat lapsia parantamaan omia kykyjään sekä valmistautumaan tulevia vastuitaan varten.
Leader25 -ohjelmassa lapset oppivat tuntemaan itsensä ja hallitsemaan omia luonnonlahjojaan dyynamisella ja aktiivisella tavalla, elääkseen ja vaikuttaakseen yhteiskunnassa itsenäisesti, riippumatta muodeista ja trendeistä.
Samalla ohjelman tarkoitus on auttaa kunnioittamaan yhteiskunnan perusarvoja ja eettistä ymmärtämystä.
Valmennus on epäilemättä on täydellinen apu varustautuakseen tulevaisuuteen.
”Facta, non verba”. Tekoja, ei sanoja. Ohjelman tehokkus perustuu tähän lähtökohtaan.
Mielestämme koulutus ei ole ”vastaanottamista”. Tarkoituksenamme ei ole ainoastaan selittää arvoja, vaan kannustaa hyviä tekemisen tottumuksia.
Kaikki Leader25 -ohjelmaan kuuluva toiminta on suunniteltu osallistujien proaktiivisuutta silmälläpitäen. Toisin sanoen, haluamme ylläpitää tekemisen ja osallistumisen ilmapiiriä.
![]()
Leader25 -ohjelman strategia on tehdä koulutuksesta henkilökohtainen haaste, jotta jokainen osallistuja suhtautuisi siihen innostuksella ja ottaisi itse vastuun omasta kehityksestään.
Leader25 -ohjelmassa on neljä tasoa, jotka kestävät kukin 2 lukukautta:
PreLeader
JuniorLeader
SeniorLeader
CollegeLeader
Lukukausien aikana käydään läpi kaikki 25 johtajuuden perusominaisuutta, lisäten jokaisella tasolla uusia ominaisuuksiin kuuluvia tavoitteita ja kykyjä, kunnes ohjelmaan kuuluvat sata peruskykyä on omaksuttu.
Johtajuudessa on kolme perustasoa:
-ympäristön tunteminen ja (vallitseminen)
-vuorovaikutustaidot ja -valmiudet
-itsensä tunteminen ja itseohjaus (hallinta)
Leader25 -ohjelman päämäärä on henkilökohtainen kasvu, joka voidaan saavuttaa kehittämällä johtajuustaitoja.
Johtajuus tarkoittaa suuntautumista, reittiä, kurssia… etenemistä. Ohjelman 25 ominaisuutta ovat kuin lihakset (kävelyä varten). Niiden kehittämiseen tarvitaan tehokkaita, käytännöllisiä tottumuksia sekä päämäärän tajua, jotta tasapainoinen kasvu olisi mahdollista.

